Kalevan uutisessa 1.10.2019 kerrotaan jälleen kerran Brexitin vaikeasta tilanteesta. Uutisessa perustellaan uusilla gallupeilla muutosta äänestyksessä. Alkuperäisessä äänestyksessä (2016) suurin osa kansalaisista halusi lähteä EU:sta. Nykyään voidaan olettaa, että suurin osa haluaisi pysyä EU:ssa.  

Tilanne on jatkunut vuosia ja samalla kerännyt paljon huomiota mediassa, koskettaen suurta osaa koko maapalloa.  

Mielestäni uusi äänestys on välttämätöntä. Päättäjien tulee saada kuva kansan nykyisestä mielipiteestä, jonka avulla he voivat sitten tehdä päätöksiään. Tilanne on pysynyt paikallaan jo niin pitkään, että kansan mielipide on ehtinyt jo muuttua.  

Suurin osa eron puolella olevista ihmisistä ovat vanhoja ja jäämisen puolella ovat nuoret. Se, että annetaan puoliksi jo haudassa olevien konservatiivisten vanhusten päättää täysin nuorten tulevaisuudesta ei ole reilua.

Äänestäjien keskuudessa on myös vuosien aikana saatu enemmän tietoa eron todellisista seurauksista. Eroa varten täytyisi luoda sopimus, joka olivi kaikille osapuolille yhtä kannattava. Tällaista ei kuitenkaan ole pystytty tekemään. Pelko erosta ilman sopimusta on suuri ja  ero voi luoda maailman talouteen ja yhteyksiin suuren reiän.

Jos uusi äänestys osoittaa, että suurin osa ihmisistä haluaakin pysyä EU:ssa ja päättäjät lopettavat eron edistämisen, onko kaikki tämä säätäminen ollut turhaa? Olisikohan päättäjien ja kansan aika keskittyä muihin tärkeämpiin asioihin ja jättää tämä turha edestakaisin hyppely taakseen.