Virpi Niemistö kirjoittaa Kalevan artikkelistaan siitä, kuinka tärkeää pullojen palautus järjestelmä on Euroopan ja koko maapallon tulevaisuudelle. Niemistö sanoo näin: ” Monissa maissa muovi- ja lasipulloja on pidetty osana jätettä. Pullonkeräys tuntuu yhtä ihmeelliseltä kuin jos meillä olisi pantti jogurttipurkeissa tai leikkelepakkauksissa”, viitaten siihen kuinka monessa muussa Euroopankin maassa pullonpalautuksesta ei ole hajuakaan. Ainoa haju on tyhjät ja likaiset muoviset ja alumiiniset pullot lojumassa teiden poskessa. Esimerkiksi Ranska on yksi näistä maista joissa pullojen palautus on lähes tulkoon olematonta.

                      Artikkeli siis koskee päälle päin sitä, että Euroopan maita pyritään saamaan järjestämään pullonpalautusohjelmaa ja näin kierrättää vanhat pullot. Olen täysin tämän asian kannalla, sillä pullojen kierrättäminen olisi tehokas tapa ilmastonmuutoksen estämiseen sekä yleisesti mukavuuden ja siisteyden edistämiseksi. Vaikka järjestelmä onkin kallis ja hankala järjestää näin myöhään (varsinkin Ranskan suhteen), niin ei olisi kysettäkään siitä ettei se olisi sen arvoista.

                      Artikkelissa mainitaan myös Suomen järjestelmän olevan yksi vahvimmista tässä asiassa ja mielestäni se on totta. Lähes kaikki ostetut pullot ja tölkit päätyvät aina takaisin uudelleenkäytettäviksi ja se on loistavaa kuulla.

                                                                                                          

https://www.kaleva.fi/uutiset/talous/suomessa-pullot-palautuvat-kauppoihin-muualla-tilanne-on-huonompi-pullonkerays-tuntuu-yhta-ihmeelliselta-kuin-jos-meilla-olisi-pantti-jogurttipurkeissa/828453/