Ylen nettisivuilla 14.10. julkaistussa uutisessa kerrotaan Turkin hyökkäyksestä Syyriaan sekä EU:n negatiivisesta suhtautumisesta kyseisiin sotatoimiin. Olen täysin samaa mieltä EU:n ulkoministerien kanssa siitä, että Turkin täytyy lopettaa sotatoimensa välittömästi. Elämme kuitenkin vuotta 2019, joten muitakin keinoja konfliktien ratkaisemiseksi täytyy löytyä. On myös mielestäni itsestäänselvyys, ettei EU pysty ottamaan jäsenekseen valtiota, joka käy sotatoimia tänä päivänä. Turkilla ei ole mitään asiaa EU-jäseneksi, ennen kuin se lopettaa sotatoimensa.  

 

Mielestäni Euroopan Unionin on tästä huolimatta pakko päästä Turkin kanssa jonkinlaiseen sopuun, ja ainakin pitää kiinni strategiasta liittyen pakolaisuuteen. Unioni on tehnyt Turkin kanssa todella merkittävää yhteistyötä pakolaisten suhteen, ja Turkki on pitänyt rajansa sovitusti kiinni Eurooppaan päin. Mielestäni pahin mahdollinen tilanne olisi se, jos Turkki avaisi rajansa ja monet tuhannet, jopa miljoonat pakolaiset vyöryisivät Eurooppaan. Eurooppa ei mielestäni ole todellakaan valmis tällaiseen vyöryyn uudestaan. Turkkia ei saa siis myöskään suututtaa liian rajuilla toimilla, vaikka sotatoimet täytyy saada loppumaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11019768