Euroopan unionin jäsenvaltioista on viime aikoina julkaistu paljon uutisia, esimerkiksi liittyen Britannian lähtemiseen EU:sta eli Brexitiin. Myös uusien jäsenvaltioiden hylkäämisestä on ollut uutisissa puhetta, kuten Ylen kirjoittamassa jutussa (Ranska torppasi EU:n laajentumishalut Balkanilla – Rinne: ”Olen pettynyt.”, 18.10.2019).

Uutisessa kerrotaan siitä, kuinka EU:n muut jäsenvaltiot olisivat mielellään laajentaneet EU:n valtapiiriä Balkanille päin ja ottaneet mukaan Pohjois-Makedonian sekä Albanian. Ranska oli kuitenkin eri mieltä tilanteesta ja perusteli näkemystään sillä, ettei nykyistenkään jäsenvaltioien yhteistyö näytä sujuvan toivotulla tavalla. Muun muassa Suomen pääministeri Rinne on tuonut esille pettymyksensä asian tiimoilta ja perustellut omaa kantaansa sillä, että Balkanin mahdollisissa uusissa jäsenvaltioissa EU:hun liittyminen voisi lisätä rauhaa ja näkymiä eurooppalaisesta tulevaisuudesta. Muiden jäsenvaltioiden mielestä ehdokkaat kuuluvat eurooppalaiseen yhteisöön asuinpaikkansa ja perinteidensä vuoksi.

Mielestäni Ranska on liian vaativa kannaltaan, koska uutisessa tuodaan hyviä perusteluja ilmi sille, että minkä takia maat olisivat tervetulleita Euroopan unionin jäseneksi. Pohjois-Makedonia esimerkiksi on jopa vaihtanut nimensä Makedoniasta sen vuoksi, että saisi alkaa käymän neuvotteluita EU-jäsenyydestä. Eikö se jo ole aika selvä merkki siitä, että maalla on aitoa kiinnostusta ja tarvetta päästä EU:n jäseneksi?

Eurooppa-Neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ilmaisi myös kokouksen lopputuloksen närkästyneesti ja totesikin, että häntä jopa hävettää jäsenvaltioiden puolesta. Viitaten tällä luultavasti Ranskaan. Jos kerta uudet mahdolliset jäsenvaltiot ovat läpäisseet kaikki kokeensa, niin eikö se olisi kohtuullista silloin päästää maat mukaan EU:hun, niin kuin kaikki muutkin maat, jotka kokeet ovat aikaisemmin läpäisseet. Ranskan hankaluus voi lietsoa huonoa suhtautumista EU:hun ja sen päätöksentekoon.

Toisaalta Ranskan kanta on ymmärrettäväkin, kun miettii millaista sähläystä EU on joutunut kestämään Brexitin kanssa. Olen sitä mieltä, että tilanteen kannattaisi antaa rauhoittua ja odottaa, että Brexitissä päästäisiin jonkunlaiseen näkemykseen ja vasta sen jälkeen ottaa uusia jäsenvaltioita liittoon.  Ei kannata olla monta rautaa yhtä aikaa tulessa!