Kirjoitan mielipiteeni uutisesta ’’ Ranskan komissaariehdokas ei kelvannut EU-parlamentin valiokunnille – näpäytys Macronille’’ (yle 10.10.2019). Uutinen kertoo kuinka Sylvia Goulardia ei äänestetty sisämarkkinakomissaarioksi edellisen viran aikana tapahtuneiden rahan väärinkäytön takia. Mielestäni Goulardin aiempien virheiden ei pitäisi vaikuttaa näin suuresti hänen tulevaisuuteensa, koska hänen virheensä oli ymmärrettävä ja suhteellisen pieni summa rahaa annettiin pois.

Toinen syy Goulardin tyrmäämiselle sisämarkkinakomissaarioksi oli hänen edellinen työpaikkansa asiantuntijana amerikkalaiselle ajatuspajalle, mikä tietenkin alentaa hänen objektiivisuuttansa EU asioissa, jos hän ei pysty todistamaan, ettei hän työnnä amerikkalaisten etuja eurooppalaisten eteen. En ole varma onko aiempi työpaikka ulkomaisessa yrityksessä hyvä syy kuitenkaan viran tyrmäämiseen, koska monet politiikassa työskentelevät ylläpitävät yhteyksiä yritysmaailmaan ja ovat ennen työskennelleet erilaisille teollisuus jäteille.

Euroopan Unionin tehtävä eivät voi toteutua, jos siellä työskentelee kyvyttömiä tai korruptoituneita henkilöitä, joten on parasta kaikille, että Ranska valitsee uuden kriteerien mukaisen ehdokkaan täyttämään viran.